Uudenlaista ajattelua astianpesuun

29.05.2017, klo 08:01Kommentteja 0

Mitä jos astianpesukone olisikin pieni tai esimerkiksi kaksiosainen, jotta sinun ei tarvitsisi aina odottaa sen täyttymistä pestäksesi täyden koneellisen. Fisher & Paykelin astianpesukone on vastaus monipuolisuuden kysyntään ja se on myös muotoilultaan ainutlaatuinen.

Fisher & Paykelin päivitetty versio maailmalla suositusta pieniinkin tiloihin sopivasta astianpesukoneesta on saatavana nyt myös Suomessa. Kone on täydellinen pienille perheille ja pieniin asuntoihin; mutta silti tarpeeksi suuri kahdelletoista hengelle.

Nykyään Suomessa on yksineläjiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yli 40 % asuntokunnista on yksin asuvien talouksia. Yli 1,1 miljoonaa suomalaista asuu yksin. Toisaalta Suomessa on Euroopan eniten suurperheitä. Perhekoko on myös kasvanut erilaisten perhemuodostelmien vuoksi. Perinteisen ”isä, äiti ja lapset ” -perheen lisäksi uusperheiden ja erilaisten perhemuotojen määrä on kasvanut, erityisesti monien avioerojen seurauksena. Erilaiset perhemuodostelmat luovat erilaisia tarpeita.  

 

Ergonominen, tilava ja tehokas

Se ei muistuta mitään tavallista astianpesukonetta, ja se onkin kaikkea muuta kuin tavanomainen. Se on ainutlaatuinen, mutkaton ja joustavampi kuin perinteinen astianpesukone. Käytännöllinen laatikko selälle hyvällä korkeudella – helppo täyttää ja helppo tyhjentää. Hiljainen, ympäristöystävällinen ja uskomattoman kaunis. Nimeltään DishDrawer – Single tai Double. Double DishDrawerissa saat kaksi erillistä laatikkotiskaria, jotka toimivat toisistaan täysin riippumattomasti. Sinulla on aina puhtaita astioita.

Double DishDrawer pesee jopa 12 päivällislautasta ja sekä korkeat viinilasit että suuret kahvikupit. Hellävarainen laseillesi, mutta samalla riittävän tehokas poistamaan kattiloihisi kiinni palaneen ruoan. Puhdistettavuus on huippuluokkaa, ei nurkkia eikä ruokajäämiä kerääviä koloja. Jos molemmat laatikkotiskarit asennetaan hyvälle käyttökorkeudelle heti pöytätason alapuolelle, voit seistä suorana, kun täytät tai tyhjennät niitä. Selkäsi kiittää sinua siitä.

 

Yksinkertainen ja ympäristöystävällinen

Esteettisen ulkokuoren alla on maailman kehittyneintä teknologiaa maailman yksinkertaisimmissa rakenteessa. Älykäs teknologia ja muotoilu, joka ei vain täytä modernin kuluttajan toiveitasi, vaan täyttää myös ne odotukset, joita et tiennyt sinulla olevankaan. Fisher & Paykel haluaa tehdä arjesta yksinkertaisempaa niin, että voit käyttää aikasi asioihin, joilla on todella merkitystä: perheeseen ja ystäviin. Tästä DishDrawer on hyvä esimerkki.

Laatikkotiskari on kooltaan sama kuin normaali astianpesukone. Veden ja sähkön kulutus on minimaalista  (energialuokka A sekä pesu- että kuivauskyvyssä). Energialuokkansa ansiosta kone käyttää vuosittain 140,8 kWh sähköä ja 1760 litraa vettä.

Fisher & Paykelin uusi, päivitetty DishDrawer on saanut upotetun vetimen, koko pinnaltaan teräksisen etuosan, uuden, erinomaisen näytön ja parannetun, minimalistisen sisustuksen koneen sisälle. Uusi ohjelma (’Sanitise’) lisää viimeisen huuhtelun lämpötilaa esimerkiksi tuttipullojen parempaa puhdistusta varten. ’Extra Dry’ -asetus parantaa kuivaustulosta jopa muoviastioilla. Saatavana teräksisenä, valkoisena ja integroitavana.

Suositushinta: alkaen 1249,- eurosta 1949,- euroon (Single DishDrawer - Double DishDrawer)

Lisäteitoja. www.witt.fi

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Hyödynnä pakkaset – sulata pakastin

Pakastimen energiatehokkuus kärsii laitteeseen muodostuvasta jäästä tai kuurasta. Pakastin kannattaakin sulattaa heti ensimmäisten pakkasten aikaan, heti kun pakastimessa olevat pakasteet voi viedä hetkeksi ulos tai parvekkeelle. Lue lisää

ISS omat uutiset

Sähkön siirtohinnat muuttuvat

Imatran Seudun Sähkönsiirto nostaa sähkön siirtohintoja 1.11.2017 alkaen. Hinnankorotuksen. vaikutus verolliseen siirtohintaan on keskimäärin 6,2 %. Sähköverottoman siirtohinnan nousu on 10 %. Lue lisää

Energiatehokkuus

Ei enää valojen sammuttelua – älyvalaistus muuttaa arkea

Energiansäästön nimissä valoja on neuvottu sammuttamaan tiloista, joissa ei oleskella. Tämä kannattaa edelleen, mutta tulevaisuudessa älykkäät järjestelmät muuttavat tapaamme säästää energiaa. Säästöstä tulee automaattista. Lue lisää

Vertailut

Täyssähköauto vai hybridi?

Sähköautot ovat tulossa vauhdilla. Mitä eroa on ladattavalla hybridillä ja täyssähköautolla? Koeajoimme Hyundai Ioniqin sekä ladattavana hybridinä että täyssähköautona. Molemmilla malleilla pääsee sähköautoilun makuun ja niiden sähköiset toimintasäteet ovat hyvät. Lue lisää

Kodintekniikka

Nauti herkullisista uunijuureksista

Edullisesti ja helposti terveellistä. Kuulostaa jo melkein liian hyvältä. Täyteläisen maukkaat uunijuurekset ja vihannekset valmistuvat nopeasti uunissa pääruoaksi tai lisukkeiksi. Lue lisää

Turvallisuus

Pistorasioilla valoa ja lämpöä terassille ja parvekkeelle

Syksyn ei tarvitse merkitä siirtymistä sisätiloihin, jos parvekkeella tai terassilla riittää lämpöä vaikkapa säteilylämmittimistä. Lue lisää

Liikenne

Opel julkisti sähköistetyn PACE!-suunnitelmansa

Opel Automobile GmbH:n pääjohtaja Michael Lohscheller on julkistanut strategisen PACE!-suunnitelman yrityksen taloudellisen perustan palauttamiseksi ja kestävän kilpailukyvyn ja kasvun vahvistamiseksi. Vuoteen 2020 mennessä neljä sähköistettyä mallia ja vuoteen 2024 mennessä koko euromallisto sähköistetään. Lue lisää

Pääkirjoitus

Suomalaisina uudelle vuosisadalle

Suomen siirtyessä uudelle vuosisadalle on Etelä-Karjalan kehityksessä kääntymässä uusi lehti. Monet maakunnan yritykset ovat vahvasti mukana megatrendeissä, kuten uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Lue lisää

Laiteuutuudet

Segwaylta itse tasapainottavia henkilökuljettimia

Maailman johtava sähköisten henkilökuljettimien toimittaja on esitellyt kaksi uutta tuotetta, Segway miniLITEn ja miniPLUSsan, jotka muodostavat uuden minisarjakokoelman yhdessä nykyisen miniPRO-tuotteen kanssa. Lue lisää

Lämmitys

Liika lämpö ei ole terveellistä eikä taloudellista

Monessa suomalaisessa taloyhtiössä huoneilman lämpötila nousee talvisin liian korkeaksi. Sopiva lämpötila huoneilmalle on 21-22 °C. Lue lisää