Sähköinen huoltokirja neuvoo talonhoidossa

19.04.2017, klo 09:49Kommentteja 1

Jokaiselle uudisrakennukselle on pitänyt laatia huoltokirja. Hyvä kiinteistönpitotapa edellyttäisi sitä vanhoissakin rakennuksissa, mutta käytännössä niitä ei juurikaan ole ainakaan vanhemmissa pientaloissa. Uusi sähköinen huoltokirja olisi tähän ratkaisu.

Vuonna 2000 astui voimaan maankäyttö- ja rakennusasetus, jonka mukaan jokaiselle uudisrakennukselle, jota käytetään pysyvään asumiseen tai työskentelyyn, tulee laatia käyttö- ja huolto-ohje eli huoltokirja. 

Vaikka huoltokirja ei ole pakollinen kaikissa ennen asetuksen voimaan tuloa valmistuneissa rakennuksissa, hyvä kiinteistönpitotapa edellyttää sen laatimista. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole.

Vain 8 % omakotiasujista käyttää

Ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoiden hankkeessa, Omakotitalojen kuntokatselmoinnin edistäminen (OKE), selvitettiin vuonna 2011 omakotiasujien talonpidon tilaa, ajatuksia sekä käyttäytymistä ja tuloksien mukaan vain 16 % omakotiasujista ilmoitti, että talolle on laadittu huoltokirja, ja vain 8 % omistajista käytti huoltokirjaa säännöllisesti.

– Luvut ovat surullista luettavaa, etenkin kun nykyään vastaan tulee viikoittain murheellisia uutisia eri perheiden hometalokohtaloista, kertoo Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimitusjohtaja Marko Malmivaara.



Taloa pitää huoltaa säännöllisesti

– Suomessa ei ymmärretä, että rakennuksen koko elinkaarikustannuksista vain n. 20 % ovat itse rakennuskustannukset. Valmista taloa täytyy huoltaa ja tarkastaa säännöllisesti. Ilman ennakoivaa ja suunnitelmallista talonpitoa, talojen käyttöaikaiset kustannukset karkaavat pilviin ja pahimmillaan talot joudutaan purkamaan ennenaikaisesti, jatkaa Malmivaara.

– Vaikka koti on ihmisen suurin varallisuuserä, siitä ei pidetä huolta. Huvittavaa on, että autojen huoltokirjaa käyttää 100 % auton omistajista. Tämä on tähän asti perusteltu sillä, että autojen on katsottu turvallisuusriskinsä takia vaativan säännöllistä katsastusta ja huoltoa, mutta asuntojen ei. Asia on viime vuosina muuttunut, koska asunnot alkavat aiheuttaa yhä enemmän vakavia terveysriskejä, Malmivaara jatkaa.



Omakotitalojen omistajat ilman talonpidon ohjausta

Kaikissa muissa asuntomuodoissa on mukana joku ammattilainen, jonka ainakin teoriassa pitäisi hoitaa taloa hyvin. Asunto-osakeyhtiömuotoisissa rakennuksissa on yleensä ammatti-isännöitsijä ja vuokrataloyhtiöissä kunnossapidosta vastaa vakavarainen kiinteistön ammattiomistaja.

Raksystemsin viime vuosien kuntotarkastuksien havainnoista voidaan kertoa, että jopa 60 % pientalojen perustuksista, sokkeleista, alapohjista ja rakennuksen vierustoista kaipaa korjausta ja sadevesien poistojärjestelmissä ja salaojissa on 80 %:ssa oleellinen vaurio, riski tai puute.

Kodin omistajien tulisi nähdä entistä enemmän vaivaa kotiensa huoltoon ja tarkastamiseen, mutta nykyinen kiireinen elämäntapa ei anna siihen mahdollisuuksia. Yhä useampi omakotitalon omistaja törmääkin tilanteeseen, jossa talossa havaitaan pitkälle kehittynyt kosteus- tai homevaurio tai asukkailla sisäilmasta aiheutuvia terveyshaittoja. Kosteus- ja hometalkoot on arvioinut, että 25 %:ssa omakotitaloja olisi terveyshaittanäkökulmasta merkittävä kosteusvaurio.

Älykäs mobiilihuoltokirja ratkaisuksi

Yli 100 000 suomalaista kotia tarkastanut Raksystems Insinööritoimisto Oy on tuonut vuosien insinöörikokemuksensa ja osaamisensa jokaisen ulottuville uudessa KotiApp-mobiilisovelluksessa. KotiAppin älykkäällä Kuntoanalyysillä asukkaan on helppo seurata ja hallinnoida juuri oman kodin huolto- ja kunnossapitotarpeita. Maksuton KotiApp kertoo oikea-aikaisesti, milloin jokin kodin kuntoon vaikuttava seikka on syytä tarkastaa ja muistuttaa sekä opastaa huoltotoimenpiteistä. 

– Halusimme helpottaa jokaisen omaa talonpitoa ja loimme kodinomistajille tarkoitetun KotiApp-mobiilisovelluksen, mikä on ehkä maailman ensimmäinen mobiilisovellus kodin kunnon hallintaan, kertoo Malmivaara KotiAppin taustoista. 

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


kirjoitti ke 24. toukokuuta 2017 20.51.37

Vesku niskalta.

Ois varmaan aika hyvä juttu.

Energiavinkit

Ruokahävikki on tuhlausta

Älä hanki turhaa ruokaa ja säilytä ruoka oikein ja energiataloudellisesti, säästät sekä rahaa että luontoa. Lue lisää

ISS omat uutiset

Rakennamme aurinkovoimalan toimistorakennuksen katolle

Käynnistimme maaliskuussa aurinkovoimalahankkeen, jonka tavoitteena on rakentaa aurinkovoimala toimitalomme katolle. Hankkeella haetaan kokemusta aurinkovoiman tuotantomääristä ja laitteiston teknillisistä ominaisuuksista. Lue lisää

Energiatehokkuus

Kasvata oma sato kasvihuoneessa

Yhä useammalla on ajatus itse kasvatetusta sadosta. Viherpeukaloille onkin tarjolla todella monenlaisia vaihtoehtoja. Minikasvihuoneen tai paremminkin hyllykön voi sijoittaa parvekkeelle ja tilaihmeitä on tarjolla myös rivi- ja pientalojen pihalle. Lue lisää

Vertailut

Sähkögrillillä grilliherkut siististi ja turvallisesti

Grilliherkut kuuluvat kesään. Otimme testiin viisi sähkögrilliä ja testasimme miten sähkögrilli pärjää kesän grillauksissa. Ja kyllä sähkögrillillä pärjää, siististi ja turvallisesti. Lue lisää

Kodintekniikka

Taltuta tulinen nokkonen hauduttamalla

Lähi- ja luomuruoat ovat trendikkäitä. Siitä voi pistää vielä askeleen paremmaksi talttumalla tulinen ja luonnonvarainen kotipihan nokkonen hauduttamalla. Sähköliedellä saa valmistettua monenlaisia nokkosherkkuja. Lue lisää

Turvallisuus

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan. Lue lisää

Liikenne

Yksityisiin kiinteistöihin tarvitaan latauspisteitä

Taloyhtiöiden hallitusten kannattaa varautua sähköajoneuvojen yleistymiseen ja huomioida latauspisteiden rakentaminen hyvissä ajoin. Osana yhteisrahoitteista projektia Motiva on julkaissut videon, joka neuvoo taloyhtiöitä alkuun latauspisteiden rakentamisessa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Jo joutui armas aika

Taas koittaa se aika, kun yksi lukuvuosi on takana ja siitä jaetaan todistukset, joissa mennyttä tarkastellaan niin sanallisin kuin numeerisinkin arvosteluin. Myös Imatran Seudun Sähkö-konserni sai sanalliset arvionsa tilintarkastajilta ja lopullisen sinetin sille antoivat yhtiön omistajat yhtiökokouksessa toukokuussa. Siellä päätettiin vahvistaa vuoden 2016 tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus toiminnasta vastuussa oleville tahoille. Lue lisää

Laiteuutuudet

Uudenlaista ajattelua astianpesuun

Mitä jos astianpesukone olisikin pieni tai esimerkiksi kaksiosainen, jotta sinun ei tarvitsisi aina odottaa sen täyttymistä pestäksesi täyden koneellisen. Fisher & Paykelin astianpesukone on vastaus monipuolisuuden kysyntään ja se on myös muotoilultaan ainutlaatuinen. Lue lisää

Lämmitys

Varmista mökkihormien kunto

Mökin ja saunan hormin kunto on hyvä varmistaa vuosittain. Älä kuitenkaan lankea ilmaisia tarkastuksia ja mahdollisesti ylihintaisia korjauksia kauppaavien helppoheikkien ansaan. Lue lisää