Uusi yritysmyyntineuvottelija esittäytyy

15.02.2017, klo 14:44Kommentteja 0

Vuoden alussa aloitin työni Imatran Seudun Sähkö Oy:n yritysmyyntineuvottelijana. Työuraani olen tehnyt aiemmin pääosin myynnin ja markkinoinnin parissa. Olen toiminut aiemmin mm. asiakkuuspäällikkönä ja sovellusasiantuntijana.

Energia-alan koen mielenkiintoisena ja haasteellisena. Haluaisin kuitenkin, että Imatran Seudun Sähkö Oy:n asiakkaat tuntisivat minut paremmin ihmisenä. Ajattelin kertoa enemmän itsestäni kuin siitä, mitä teen työkseni.

­­­­­Asun perheineni Lappeenrannassa ja syntyisin olen Helsingistä. Juureni ovat syvällä Pohjois-Karjalassa, vaikka pääkaupungissa synnyinkin. Olen asunut aiemmin pitkään Imatralla, siksi tänne oli mukava palata takaisin työskentelemään. Harrastan joogaa, ulkoilua, vesijuoksua, leipomista, hiihtämistä ja perheen kanssa matkustelua. Joogaan hurahdin viime syksynä, kokeiltuani astanga-, hatha-, kundaliinijoogaa. Meditoinnista ja joogasta tuli elämäntapa, jolla on hyvä käynnistää arkiaamut.

Puolison kanssa viikonloput hujahtavat luonnossa tai lenkkipoluilla kulkien. Suomen puhdas ja kaunis luonto merkitsee minulle paljon ja luonnon keskellä rentoudun. Mukana retkillä kulkee myös kamera.  Olen harrastanut luontokuvausta reilut viisitoista vuotta.

Kotona keittiössä viihtyy myös puoliso ja usein siellä viikonloppuisin syntyykin kolmen ruokalajin herkkuja. Leipominen on meillä gluteenitonta oman ja tyttären keliakian vuoksi. Olen voittanut useissa leivontakilpailuissa palkintoja ja rohkaistuinkin kirjoittamaan hyvänmielen, jossa myös gluteeniton leivonta ja Etelä-Karjalan luonto vilahtelee. Lisää minusta voi lukea blogistani http://iloinenjuustokakku.blogspot.fi/.

Jossain lentokentällä näin sloganin ”Travel is the only thing you buy, that makes you richer” ja allekirjoitan tämän täysin. Matkakokemukset rikastuttavat sisintäni, mutta myös arvostus Suomea ja Etelä-Karjalan luontoa kohtaan kasvaa joka kerta. Asummehan keskellä kauneinta Järvi-Suomea.

terv. Tiina

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Pienillä teoilla säästöä ja mukavuutta

Kesäkausi on kääntynyt reilusti loppupuolelle ja syksy kolkuttelee ovella. Tämä tarkoittaa usein lehtien, kuran, hiekan ja kivien tarttumista kengänpohjiin. Hyvä kynnysmatto vähentää imuroinnin ja siivouksen tarvetta ja säästää siis aikaa ja sähköä. Lue lisää

ISS omat uutiset

Imatran Seudun Sähkönsiirto nostaa sähkön siirtohintoja 1.7.2019 alkaen. Hinnankorotuksen vaikutus verolliseen siirtohintaan on keskimäärin 11,2 %.

Sähkön siirtohinta muodostuu perusmaksusta ja kulutuksen mukaan määräytyvästä osasta sekä sähkö- ja arvonlisäverosta. Heinäkuussa voimaan astuva hinnankorotus kohdistuu sekä perus- että kulutusmaksuun. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

Paahtohillossa maistuu kinuski

Kotimaiset omenat ovat joskus onnettomia rääpäleitä. Niiden kuoriminen ja keittäminen hilloksi ei aina innosta. Joskus taas pihalla kasvavat puut tuottavat niin suuren sadon, että kaikkia hedelmiä ei jaksaisi hyödyntää. Uunissa paistuva paahtohillo on kuitenkin suuri helpotus omenahillon ystäville. Lue lisää

Turvallisuus

Kun aloitat rakentamissuunnittelun MUISTA SÄHKÖT

Rakentaminen on mittava projekti, johon kuuluu olennaisena osana rakennuksen sähköistäminen. Sähköä tarvitaan heti kun rakentaminen aloitetaan, jopa jo ennen rakennustöitä. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää