Kaikista marjoista ja hedelmistä voi tehdä mehua

10.09.2019, klo 09:46Kommentteja 0

Kaikista marjoista ja hedelmistä voi valmistaa mehua joko höyryttämällä tai keittämällä. Jos marjoja on paljon, höyrymehun valmistaminen on vaivattominta. Lue alta Marttojen ohjeet hedelmien ja marjojen käsittelyyn.

Mehuihin käytettävät marjat saavat mielellään olla hieman ylikypsiä, koska niistä irtoaa parhaiten mehua. Mehua valmistettaessa marjoja ei tarvitse riipiä, huonot ja homeiset marjat on kuitenkin poistettava tarkoin. Pölyiset marjat on syytä huuhtoa.

Yhdestä marjakilosta tulee mehua noin 1 litraa. Sokeria käytetään 200–400 g mehulitraa kohti. Mehun voi valmistaa myös ilman sokeria. Silloin säilytyspaikan on oltava hyvä tai mehu on pakastettava. Sokeroimaton mehu on väriltään sameaa.

Sekoittamalla keskenään erilaisia marjoja ja hedelmiä tai raparperia saadaan mitä maukkaimpia mehuja. Esimerkiksi jo pieni määrä vadelmia viinimarjojen joukossa antaa mehuun hienostuneen maun.

Jos marjoja on runsaasti yhtä aikaa säilöttävänä, voi osan marjoista pakastaa isoissa pusseissa ja keittää myöhemmin kaikessa rauhassa mehuksi.

Höyrymehun valmistus

  • Kaada höyrymehustimen alakattila lähes täyteen vettä ja kuumenna se kiehuvan kuumaksi.
  • Tarkista, että mehukattilan letku on napakasti kiinni ja että sulkijanipistin on siinä kiinni.
  • Kaada puhtaat riipimättömät marjat reiälliseen marjakehikkoon joko kerroksittain sokerin kanssa (200–300 g/marjakilo) tai ilman sokeria. Alimmaisen ja päällimmäisen kerroksen tulee olla marjoja tai hedelmiä.
  • Nosta marjakehikko ensin mehukattilan päälle ja sitten vesikattilan päälle. Sulje kansi tiiviisti.
  • Huolehdi, että alakattilassa on koko ajan riittävästi vettä höyryn tuottamiseen ja että vesi kiehuu koko ajan. Muodostuva vesihöyry pehmittää marjat ja hedelmät ja irrottaa niistä mehun.
  • Voit laskea mehun suoraan kuumiin, puhtaisiin pulloihin tai ensin kattilaan. Kattilaan valutus on vaivattomampi ja silloin koko mehuerästä tulee saman vahvuista ja yhtä makeaa.
  • Kaada ensimmäinen mehu takaisin marjojen päälle mehustimeen, jotta sokeri liukenee tasaisemmin. Voit lisätä sokerin myös vasta kattilassa, 200–300 g
    (2 ½–3 ½ dl) sokeria/mehulitra. Kuumenna kattilaan valutettu mehu vielä nopeasti ennen pullotusta.
  • Täytä hyvin pestyt, kuumennetut pullot piri pintaan ja sulje mieluimmin kumitulpilla välittömästi. Kun mehu jäähtyy, sen tilavuus pienenee ja pulloon syntyy tyhjiö. Kuopalle painautunut kumitulppa on merkki onnistuneesta sulkemisesta.
  • Marjojen ja hedelmien mehustusaikaan vaikuttaa marjojen kypsyysasteen lisäksi marja/hedelmälaatu. Marjojen väriä ja mehun muodostusta tarkkailemalla voit päätellä sopivan mehustusajan. Mehustusaika on noin tunti.

 

Keitetty mehu

  • Valitse kylliksi iso teräs- tai emalikattila. Kuumenna vesi, pehmeille marjoille noin
    2 dl vettä/marjalitra, koville ja runsaasti pektiiniä sisältäville marjoille (herukat, karviaiset, puolukat, karpalot, pihlajanmarjat) noin 2 ½-3 dl vettä/marjalitra.
  • Lisää marjat kiehuvaan veteen, pehmeät sellaisenaan ja kovat hiukan survottuina.
  • Keitä marjoja 10-15 min., kunnes marjat ovat vaalenneet. Painele marjoja välillä kattilan reunaa vasten.
  • Kaada marjamassa astian, esimerkiksi sangon tai toisen kattilan päälle pingotetun sideharsokankaan päälle. Älä painele marjoja siivilöinnin aikana, vaan anna mehun valua rauhassa. Silloin mehusta tulee kirkasta.
  • Kuumenna mehu kiehuvaksi ja kuori vaahto. Sekoita joukkoon sokeria 300–400 g (3 ½–5 dl) mehulitraa kohti.
  • Pullota mehu kuten höyrymehu.

 

Jäljelle jääneestä marjamassasta voi keittää hilloa. Soseuta marjakehikkoon tai siivilävaatteeseen jäänyt marja/hedelmämassa sosemyllyllä. Pakasta sose tai laita kattilaan (hillo)sokerin kanssa ja keitä jonkin aikaa. Käytä sose esimerkiksi puurojen raaka-aineeksi.

Tähteeksi jääneestä marjamassasta voi tehdä myös jälkimehua. Kaada marjamassa kattilaan ja lisää vettä niin paljon, että massa peittyy. Keitä noin 10 min. ja valuta sideharsokankaan läpi. Jälkimehu sopii hyvin marjakeittoihin ja -kiisseleihin. Se on hyvä käyttää mahdollisimman nopeasti.

 

Teimme omenamehua syksyn sadosta perinteisellä mehumaijalla. Juttu ilmestyy tänne sivustolle kahden viikon sisällä, joten seuraa sivustoa.

Lue lisää säilönnästä


Miksi mehu käy?

  • marjojen joukossa on ollut homeisia tai epäpuhtaita marjoja
  • mehu ei ole kuumentunut tarpeeksi
  • pullot eivät olleet täysin puhtaita
  • säilytyspaikka on liian lämmin
  • sokerimäärä ei ollut riittävä

Vähän käyneen mehun voi keittää uudelleen. Sokeria lisätään noin 1-2 dl/mehulitra. Mehun annetaan kiehua muutama minuutti ja vaahto kuoritaan tarkoin pois.

Miksi mehu hyytelöityy?

  • marjat ovat olleet raakoja
  • on käytetty liian vähän vettä
  • on keitetty liian pitkään
  • hyytelöityneen mehun voi sulattaa panemalla pullot kuumaan veteen

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Puhtaat ikkunat päästävät auringonsäteet sisälle

Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko, joka vähentää valaistuksen tarvetta. Pese ikkunat ja avaa verhot sekä sälekaihtimet auringonpaisteella. Saat nauttia puhtaasta kevätauringon valosta ja samalla aurinko lämmittää myös huoneilmaa. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Maistiaisia 2020-luvun ruoasta

Ruokakulttuuri elää ja muuttuu. 2020-luvulla kasvisten käyttö lisääntyy ja pääsemme nauttimaan uudenlaisista mauista ja aterioista. Uutta voi syntyä myös vanhoista suomalaisista perinneruoista. Lue lisää

Vertailut

Liesituuletin pelastaa hajuilta, rasvalta ja kosteudelta

Keittiö ei ole vain paikka kokkailulle, vaan yhä useammin avoin osa kotia, jossa viihdytään ja samalla valmistetaan herkkuja tarjottaviksi. Ei olekaan sama pölähtääkö sieltä ilmaan hajuja, rasvaa ja kosteutta. Poistuvatko nämä kokkauksen sivutuotteet hyvällä liesituulettimella, Kuluttajalehti testasi 30 liesituuletinta valinnan tueksi. Lue lisää

Kodintekniikka

Tervetuloa melskeinen 20-luku

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään nykytekniikan kehityssuunnat ja tutkimuslaboratorioiden prototyypit? Kurkistetaanpa kristallipalloon. Lue lisää

Turvallisuus

Monien kodin sähkölaitteiden asentamiseen tarvitaan ammattilainen

Kodin sähkölaitteiden virheellinen asentaminen saattaa aiheuttaa todellisia vaaratilanteita ja jopa korvaamatonta vahinkoa. Siksi on tärkeää, että esimerkiksi liesien, pesukoneiden, astianpesukoneiden ja kiukaiden asentaminen jätetään ammattilaisille. Lue lisää

Liikenne

Latauspiste omalle kotipihalle

Sähköautojen, täyssähköautojen ja ladattavien hybridien myynti on kaksinkertaistunut jo muutaman vuoden. Kehitykselle ei näy loppua, joten latauspisteiden tarve kotipihoilla lisääntyy. Kotilataukset voidaan hoitaa julkisia latauspisteitä pienemmillä tehoilla, silloin paikkojen järjestäminen onnistuu taloyhtiöiden pihoillekin kohtuukustannuksin. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Jauha itse kahvisi

Kun haluat nauttia kahvin kaikista aromeista ja kahvin oikeasta mausta, kahvi kannattaa jauhaa itse. Smeg on tuonut kuluttajien saataville ammattimaisen kahvimyllyn, jolla voit jauhaa kahvisi 30 eri jauhatusasteeseen. Lue lisää

Lämmitys

Vuosikellosta vinkit kodin talotekniikan kunnossapitoon

Kodista kannattaa pitää huolta. Talotekniikan huolenpidolla asumismukavuus ja turvallisuus pysyvät kunnossa ja asuinkustannukset kurissa. Samalla kodin lämmön- ja sähkönkulutus pysyy kurissa. Asumisen vuosikello auttaa muistamaan, mitä eri vuodenaikoina kannattaa tehdä. Lue lisää