Aika siirtyä jäähdyttelemään?

16.05.2019, klo 09:56Kommentteja 0

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta.


 

Asiantuntija Sami Seuna Motiva Oy:sta muistuttaa, että asunnon lämpenemistä voidaan vähentää muun muassa verhojen, kaihtimien ja markiisien avulla.

– Jos on ostamassa rakennukselle ulkoista auringonsuojaa, niin kannattaa harkita myös moottorilla toimivia markiiseja. Tarjolla on esimerkiksi malleja, jotka avaavat ja sulkevat itseään automaattisesti sisälämpötilan mukaan.

Helteellä asuntoa on järkevintä tuulettaa hieman viileämpään aikaan: aamulla, illalla tai yöllä. Jos on pakko tuulettaa auringon paahtaessa, niin tällöin kannattaa suosia varjon puoleisia ikkunoita.

– Talossa, jossa on täysin koneellinen ilmanvaihto, ikkunoita ei ole tietenkään syytä availla. Tällöin laitteiston puhaltimesta kannattaa pistää yöajaksi päälle maksimiteho.

Käytännössä myös kodinkoneet voivat nostaa osaltaan asunnon sisälämpötilaa.

– Kovalla helteellä ei ole fiksua kuivata pyykkiä koneellisesti. Lämpökuormaa nostaa paikallisesti myös ahkera lieden käyttö.

Talon viileänä pitämisessä ja jäähdyttämisessä hyvä strategia on pyrkiä pitämään miellyttävä lämpötila niissä huoneissa, missä oleskellaan eniten, erityisesti makuuhuoneissa.

 

Ilmalämpöpumppu jäähdyttää tehokkaasti

Talossa, jossa on kiinteä ilmalämpöpumppu, viilentäminen sujuu yleensä kätevästi. Ilmalämpöpumppua voi käyttää lämmityskauden aikana lämmittämiseen ja kesällä jäähdyttämiseen.

– Jäähdyttäminen ilmalämpöpumpulla on tehokasta ja mukavaa. Laitteiden hyötysuhde jäähdytyksessä on erinomainen ja ne ovat esimerkiksi hiljaisia. Viileä ilma tulee huoneistoon myös oikeaoppisesti ylhäältä, mistä se laskeutuu sitten alaspäin.

Vaikka jäähdyttäminen ilmalämpöpumpun avulla onkin suhteellisen edullista, niin turhaan laitetta ei kannata tietenkään käyttää. Järkevällä käytöllä jäähdytyskuluja voidaan vähentää merkittävästi.

– Ilmalämpöpumppu on hyvä laittaa päälle, kun talossa oleskellaan, mutta sulkea, kun sieltä lähdetään pois. Kun laite sitten kytketään kotiin tullessa taas päälle, se jäähdyttää talon nopeasti uudelleen.

Ilmalämpöpumpun suodatin kannattaa puhdistaa säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa. Toimenpide auttaa pitämään ilmanlaadun hyvänä sekä laitteen suoritustehon kunnossa.

– Ja mikäli talossa on maalämpöjärjestelmä, johon on liitetty koneellisen tuloilman viilennys, niin viimeistään helteellä kannattaa kytkeä päälle ’maakylmä’-asento, Seuna vinkkaa.

 

Kannettavassa ilmastointilaitteessa hyviä ja huonoja puolia

Kannettava jäähdyttävä ilmastointilaite ei edellytä ilmalämpöpumpun tapaan kiinteätä asennusta, vaan sitä voidaan siirrellä vaikkapa huoneesta toiseen. Laitetta pidetään lattialla ja sen kuumaa ilmaa poistava letku johdetaan ulos ikkunasta tai ovesta.

– Kannettavan laitteen etuja ovat tietenkin tuo siirreltävyys ja suhteellisen edullinen hinta. Monissa malleissa hyötysuhde on kuitenkin heikko ja kone on äänekäs.

– Lisäksi, kun kylmä ilma tulee polven korkeudelta, se myös helposti jämähtää lattialle ja lämpö tasaantuu huoneessa myöhemmin laitteen sulkemisen jälkeen.

Mikäli on hankkimassa kannettavaa ilmastointilaitetta, huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti siihen, että mahtuuko laitteen ilmaletku kulkemaan ikkunan tai oven kautta ulos.

Tärkeä kriteeri on myös laitteen käyttöääni. Vaikka makuuhuone jäähtyisikin koneen avulla tehokkaasti, niin se ei ehkä lohduta, jos meteli estää nukkumisen.

 

Tuuletusta iholle

Helpotusta helteeseen tuovat tietenkin myös erilaiset kannettavat pöytätuulettimet.

– Tuulettimet laittavat ilman liikkeelle ja ilmavirta tuntuu virkistävältä, kun se osuu iholle. Laitteet eivät kuitenkaan sinänsä viilennä ilmaa. Ne kannattaakin sulkea aina, jos kukaan ei ole niiden lähettyvillä.

Iso tuuletin on yleensä parempi kuin pieni.

– Isossa on enemmän puhallustehoa. Ja kun tuulettimen siivet ovat isommat, niitä ei tarvitse pyörittää niin vinhaan. Tällöin äänikin pysyy kohtuullisella tasolla.

 

Sulata pakastin helteellä!

Vaikka voimat voivatkin olla helteellä vähissä, ainakin yksi työ sopisi tilanteeseen erinomaisesti:

– Jos pakastimen sulatus on unohtunut, se kannattaa tehdä helteellä. Pakastimen avonaisen oven ulkopuolelle voi vielä laittaa pöytätuulettimen niin, että se puhaltaa ilmaa laitteen sisätiloihin. Pakastin sulaa tällöin nopeasti ja samalla kylmää siirtyy paremmin muualle huoneistoon, Sami Seuna vinkkaa.

Kun pakastin on sulatettu, sen energiankulutus on pienempi. Lisäksi, kun kylmälaite käy harvemmin, se myös lämmittää vähemmän huoneiston ilmaa.


Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Colourbox

 

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Valitse energiatehokas jäähdytyslaite

Kuuma sisäilma väsyttää ja olo on tukala. Silloin kaivataan viilennystä. Kannattaa miettiä miten kotinsa viilentää ja ensin estää kuuman ilman tulo sisään. Kannattaa myös hyödyntää yön viileitä hetkiä ja tuulettaa yöllä. Jos kuitenkin tarvitaan viilentimiä, on hyvä miettiä mikä on energiataloudellinen. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Vietä juhannus kestävästi

Juhannus lähestyy ja monille se merkitsee kesän kohokohtaa, jota vaelletaan juhlimaan veden äärelle ja mökille. Myös kaupunkijuhannusten suosio on kasvanut ja kaupungit eivät enää hiljene kokonaan. Nauti keskikesän juhlasta ekologisesti. Lue lisää

Vertailut

Kohti valkeaa hymyä

Hammasalan ammattilaiset suosittelevat sähköhammasharjaa. Sähköhammasharjaa suositellaan sen puhdistustehon vuoksi. Sähköhammasharjalla hampaat tulevat käsiharjalla harjaamista puhtaammiksi ja säännöllisellä sekä huolellisella harjaamisella pääset kohti valkeampaa hymyä. Vaihtoehtoja löytyy kaikissa hintaluokissa. Kokeilimme neljää sähköhammasharjaa. Lue lisää

Kodintekniikka

Lisääntynyt datankäyttö syö energiaa

Etätyöt ovat lisänneet datan käyttöä. Jokainen toimi puhelimella, tabletilla tai tietokoneella internetissä vie energiaa, paljon enemmän kuin oma kone. Datan käyttö on yllättävän suuri sähkönkuluttaja. Suuruutta ja sen ilmastovaikutuksia ei vielä täysin tunneta, mutta yritetään selvittää myös meillä Suomessa. Lue lisää

Turvallisuus

Ukkosiin kannattaa varautua

Kesä on ukkosten aikaa. Esimerkiksi kuumat hellejaksot päättyvät usein ukkosiin. Ukkoset ovat luonnon voimannäytös, mutta tositilanteessa ilmiöstä on leikki kaukana. Salamat ovat voimakkaita sähköpurkauksia, jotka aiheuttavat muun muassa sähkölaitevaurioita. Ukkosiin kannattaakin varautua niin kotona kuin mökillä. Lue lisää

Liikenne

Olisiko Suomesta sähköisen lentämisen edelläkävijäksi?

Lentoliikenteen runsaat hiilidioksidipäästöt puhuttavat. Yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista nykymuotoiselle lentoliikenteelle on lentokonekannan sähköistäminen. Tutkimuksen mukaan Suomi voisi olla sähköisen lentämisen edelläkävijämaa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Imuroi ja pese lattiat automaattisesti

iRobotin uusi Roomba 970-sarja käyttää Imprint™-linkkitekniikkaa ja pystyy yhteistyöhön Braava jet m6 -robottimopin kanssa. Tämän tekniikan avulla lattianpesu käynnistyy automaattisesti imuroinnin päätyttyä. Lisäksi on mahdollisuus käyttää iRobot HOME -sovellusta siivoustöiden ajoittamiseen ja seuraamiseen. Lue lisää

Lämmitys

Vuosikellosta vinkit kodin talotekniikan kunnossapitoon

Kodista kannattaa pitää huolta. Talotekniikan huolenpidolla asumismukavuus ja turvallisuus pysyvät kunnossa ja asuinkustannukset kurissa. Samalla kodin lämmön- ja sähkönkulutus pysyy kurissa. Asumisen vuosikello auttaa muistamaan, mitä eri vuodenaikoina kannattaa tehdä. Lue lisää