Sähköpyörä valmiina tai sähköistämällä oma

26.05.2016, klo 15:36Kommentteja 5

Sähköpyörät ovat suosittuja Euroopan suurissa pyöräilymaissa ja ne ovat meilläkin lisääntymässä. Miten sitten saisi laadukkaan ja toimivan sähköpyörän? Testasimme omasta pyörästä Greencycklen muuntosarjalla tehdyn ja Helkaman tehdasvalmisteisen sähköpyörän.


Sähköavusteisuus tuo pyöräilyyn mukavuutta, jollaiseen pyöräilyssä ei ole totuttu. Sähköpyörä korvaa kaupunkiajossa jopa auton, kun esimerkiksi työmatkapyöräilyn saa muutettua leppoisaksi ja hiettömäksi. Kun liikkuu sähköpyörällä, ei töissä tarvitse suihkua ennen työpäivän alkua ja kotiin voi halutessa polkea ilman sähköavustusta täysillä kuntoillen kuten perinteisellä pyörällä.

Kun sähköpyörällä lähtee liikkeelle, vauhti nousee jo muutamalla polkaisulla yli 20 kilometriin tunnissa. Vauhdin ylläpitäminen on helppoa myös normaaleissa mäissä. Lähinnä pitää vain miettiä vaihtaisiko vaihdetta pienempään vai lisäisikö sähköavustusta.

Normaalisti käytettävä, liikennevakuutukseton sähköpyörä vaatii aina polkimien käyttöä. Sähkömoottori ja tekniikka keventävät polkemista. Yleensä kevennystasoja on vähintään kolme. Juuri ajamisen keveys on se, mihin sähköpyörällä tähdätään.

Polkupyöräilyä kuntoilunakin harrastava ihastuu uusiin mahdollisuuksiin, koska avustusta on tarjolla eri vahvuisena silloin kun haluaa. Halutessaan voi unohtaa hikoilun, vastatuulen ja ylämäet. Avustusvoimakkuuden säätö on vaivatonta ja helppoa.

Valmiina tai sähköistämällä

Valmiiden sähköpyörien lisäksi markkinoilla on erilaisia sähköistyssarjoja. Molemmissa kannattaa panostaa laatuun ja vertailla esimerkiksi takuita. Oman, hyvän pyörän sähköistämällä pääsee nauttimaan sähköpyöräilystä edullisemmin kuin tehdasvalmisteisen, laadukkaan pyörän hankkimalla.


Sähköistetyn Tunturin erottaa peruspyörästä vain rungossa olevasta akusta. Itse sähkömoottori poljinkeskiön edessä ei juurikaan näy.


Kokeilimme ja vertasimme Helkama Velox Oy:n valmistamaa miesten Helkama SE 10 Pedelec -sähköpyörää ja Greencyclen Bafangin 250W keskimoottorilla sähköistämää Tunturi RX-400 -sähköpyörää.

Sähköpyöriä ja sähköistyssarjoja on saatavana keskimoottorilla, jolloin sähkömoottori on yhdistetty polkimiin tai vaihtoehtoisesti moottoreilla, jotka on lisätty etu- tai takapyörään. Suurin ero tulee, jos hankkii etupyörään yhdistetyn sähkömoottorin. Silloin etupyörään tulee vetoa, joka voi vaikuttaa ajo-ominaisuuksiin etenkin pehmeällä hiekalla tai liukkaalla.

Kun avustus vaikuttaa takapyörään, säilyvät ajo-ominaisuudet ennallaan ja tunne on kuin perinteisellä polkupyörällä, mutta kevennettynä.

Sähköpyörän erottaa perinteisestä pyörästä lähinnä runkoon tai tavaratelineen alle kiinnitetystä akusta. Akku on kiinnitetty pyörään lukolla, jotta se ei lähde helpolla pitkäkyntisten mukaan.

Reilusti ajomatkaa

Laadukkaalla sähköpyörällä ajaa yleensä yhdellä latauksella vähintään 40 kilometriä ja avustusta vähentäen jopa reilusti yli 100 kilometriä. Päivän ajot ajaa helposti yhdellä latauksella ja kevyellä avustuksella parinkin päivän ajot.

Sähköpyörien myynti tuplaantui viime vuonna ja saman vauhdin odotetaan jatkuvan. Määrät ovat vielä melko pieniä, mutta kiinnostus kasvaa koko ajan. Ihmiset ovat huomanneet sähköpyörien mukavuuden.

Samanlaisia suuria kasvulukuja on myös pyörien sähköistyksessä. Näiden puolesta puhuu edullisempi hankintahinta ja suuri valikoima sähkömoottoreita ja akkuja kunkin tarpeeseen. Uutta pyörää ei tarvitse hankkia, jos itsellä on hyvä ja toimiva pyörä. Jopa sähköistämällä uusi pyörä, saattaa säästyä reilusti rahaa.

Sähkömoottori sopii kaikenlaisiin pyöriin ja myös maastopyöräilijät ovat löytäneet sähköavusteisuuden. Se tuo uusia mahdollisuuksia ajamiseen ja auttaa saavuttamaan uusia elämyksiä vaikeassa ja raskaassa maastossa.

Runkoon vai pyörään




Ylhäällä Helkaman sähköpyörän moottoriosa ja alhaalla Greencyclen toteuttama sähköpyörän moottoriosa.

Pitäisikö sitten sähkömoottori olla rungossa vai pyörässä? Tämä on varmasti pitkälle makuasia. Jos moottori asennetaan runkoon tai takapyörään, käytössä ei huomaa suurtakaan eroa, paitsi että takapyörään asennettavissa malleissa on usein enemmän säätövaraa ja -mahdollisuuksia.

Esimerkiksi vertailuun pyörän toimittanut Greencycle myy sekä runkoon asennettavia että pyörään asennettavia moottoreita. Pyörään asennettavia moottoreita myydään huomattavasti runkoon asennettavia enemmän, keveyden ja monipuolisuuden vuoksi.

Käytännössä pyörän sähköistämisestä selviää itsekin, jos on tottunut tekemään pyörän huoltoja tai muuta mekaanista työtä. Tietenkin pyörän saa aina tilattua myös valmiiksi muunnettuna, käyttökunnossa kuten tehdasvalmisteisen sähköpyöränkin.

Mitä huomioida

Mitä sähköpyörää tai sähköistyssarjaa valittaessa kannattaa sitten huomioida? Laatu ja kestävyys sekä takuu ovat varmasti asioita, jotka kannattaa huomioida. Halvimmalla hinnalla ei saa yleensä parasta laatua.

Myös sähkömoottorin tuoman avun luonne kannattaa selvittää. Markkinoilta löytyy ärhäkkäästi ja maltillisemmin avustavia malleja. Jos on mahdollisuutta koeajoon, kannattaa se tehdä tai kysellä asiantuntijalta sähkömoottorin tuomasta ajotuntumasta.

Oleellista on myös se, onko moottoriin liitetty liikesensori vai momentintunnistin. Nämä osat määrittävät sen, miten paljon moottori avustaa polkijaa. Liikesensori on momentintunnistinta epätarkempi ja edullisempi. Momentintunnistimella ajon avustus on tasaisempaa ja miellyttävämpää.

Vaihtoehtoja löytyy myös hinnoissa. Esimerkiksi Greencycle-napamoottorisarjalla saa pyörän sähköistettyä edullisemmin kuin vertailupyörässä olleella keskimoottorisarjalla. Napamoottoreissa on laajemmat säätöominaisuudet ja Greencyclellä ne on kehitetty Suomen olosuhteisiin. Monella sarjalla on myös kolmen vuoden takuu ja niitä on saatavana 250W, 500W, 1000W ja 1500W malleina.


Sähköpyörissä on yleensä mittari, josta näkee muun muassa akun lataustilan, sähköavustuksen tason, nopeuden ja ajetut kilometrit.

Muista huolto

Kaikki pyörät vaativat myös vuosittaista huoltoa toimiakseen moitteettomasti. Akku pitää vaihtaa muutamien vuosien välein, mutta akkutekniikan kehitys on pidentänyt ja pidentää edelleen akkujen käyttöikää. Tässä on myös yksi syy panostaa laadukkaaseen tuotteeseen, jonka varaosahuolto on turvattu.

Sähköpyöriinkin on tarjolla jopa energiantalteenottoratkaisuja, joissa akku lataantuu alamäkeen ajettaessa. Näin pidennetään ajomatkaa entisestään.

Kannattaa myös tarkastaa, miten vakuutusyhtiö suhtautuu sähköpyörään, jotta se on korvausten piirissä mahdollisissa varkaustapauksissa. Kaiken kaikkiaan sähköpyörä on kannatettava hankinta. Sillä korvaa helposti osan autontarpeesta ja säästää myös energiaa samalla kun saa liikuntaa ja pääsee nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ilman ruuhkia.

Helkama SE 10 Pedelec sähköpyörä


Tasokas ja laadukas sähköpyörä, jonka toiminnoissa ei ole moitittavaa. Tasapainoinen kokonaisuus ja miellyttävästi pyöräilyä avustava sähkömoottori. Ajaessa jäi kuva, että ilman avustusta sähköpyörällä polkeminen on hieman perinteistä pyörää raskaampaa.

Kolmivaiheinen avustus, josta löytyy vaihtoehto lähes jokaiseen käyttötilanteeseen. Akun kesto erinomainen, pienimmällä avustuksella akkua ei saanut poljettua tyhjäksi, vaikka tarpeen vaatiessa käytettiin lyhytaikaisesti myös muita avustustasoja.

Järjestelmän ohjaus ja avustustasojen säätö helppoa ja vaivatonta. Näyttö on selkeälukuinen ja siinä on riittävästi tietoa sähköpyörän käyttöön. Tehokkaat jarrut.

Moottori: Shimano Steps 250 W
Akku: Li-ion 418 Wh, 36 V, 11,6 Ah
Latausaika: noin 4 h
Toimintasäde: jopa 130 km
Avustustasot: 3 kpl
Varusteet: laturi, led-valot, kävelyavustus, joustoetuhaarukka
Takuu: 2 vuotta, runko 10 vuotta
Hinta: 2490 euroa
Lisätietoja: www.helkamavelox.fi

+ laadukas kokonaisuus
+ miellyttävä kevennystoiminto
+ hyvät ja kevytkäyttöiset jarrut

– hieman perinteistä pyörää raskaampi ilman avustusta

Greencycle Bafang 250W sähköistyssarja


Perinteisen pyörän toimivaksi sähköpyöräksi muuntava sarja. Kokonaisuus tuntuu laadukkaalta ja sähköistyssarja istuu pyörään hyvin. Kokonaisuudesta ei huomaa, ettei pyörää ole alun perin suunniteltu sähköpyöräksi. Sähköistäminen ei ole muuttanut pyörän ominaisuuksia eikä siitä ole tullut raskaampi polkea ilman sähköavustusta käytettäessä.

Viisivaiheinen avustus, josta löytyy kaikkiin tarpeisiin hyvä taso. Jo pienimmällä avustustasolla selviää normipyöräilystä ilman hikeä ja hengästymistä. Laadukkaan tuntuiset komponentit, joiden käyttö on helppoa.

Mittarissa on riittävästi tietoa hyvään sähköpyöräilyyn ja avustustehon vaihteleminen on ongelmatonta.

Moottori: Bafang 250 W
Akku: Li-ion 522 Wh, 36 V, 15 Ah
Latausaika (tyhjä akku): 4–6 h
Toimintasäde: jopa +200 km
Avustustasot: 5 kpl (säädettävissä 9 avustustasoon)
Varusteet: laturi, lukko + avaimet akkuun
Takuu: 2 vuotta
Hinta: 1.000 – 1.200 euroa (akusta riippuen) + pyörä
Lisätietoja: www.greencycle.fi

+ laadukas kokonaisuus
+ miellyttävä kevennystoiminto
+ ei tee pyörää raskaammaksi peruskäytössä
+ pitkäkestoinen, iso akku

Teksti: Ari J. Vesa
Kuvat: Helkama ja Ari J. Vesa

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


kirjoitti ke 7. syyskuuta 2016 13.13.31

erkki-45@luukku.com p-0400-698680

Moi! En ole kuullutkaan että Rovaniemellä joku rakentaisi pyörään sähköavustusta! Onko sinulla parempaa tietoa?

kirjoitti ke 19. lokakuuta 2016 11.45.48

Epätietoinen

Onko tuossa 'viherpyörän' motorin yhteydessä momentintunnistin?

kirjoitti ke 23. marraskuuta 2016 23.47.08

Brewm

Ei ole Bafangissa momenttitunnistinta. En ole kaivannut sellaista omaani.
Jos varastosta löytyy suht ok fillari, kannatan muunnossarjan asentamista siihen itse (tai asennuttamista). Taatusti enemmän vastinetta rahalle ja palikat voi tarvittaessa siirtää toiseen fillariin.

kirjoitti ma 26. joulukuuta 2016 15.55.04

Sähköistin itse

Nykyään Greencyclen valikoimista löytyy myös momenttitunnistuksella varustettu keskimoottori KM1. Greencycle päätoimipiste on Kajaanissa ja toimittavat itse asennettavaksi sähköistyssarjoja ja akkuja minne tahansa Suomessa. Tarvittaessa asennuksen ja/tai tuotteiden ostamisen suhteen voi myös kääntyä Greencyclen jälleenmyyjien puoleen, joita löytyy jo monelta paikkakunnalta. Oman pyörän voi myös lähettää suoraan GC:lle sähköistettäväksi.

kirjoitti ti 28. maaliskuuta 2017 12.18.25

Riksacyklidi

mulla on 3-pyöräinen riksa mikä moottori siihen hyvä??

Energiavinkit

Pienillä teoilla säästöä ja mukavuutta

Kesäkausi on kääntynyt reilusti loppupuolelle ja syksy kolkuttelee ovella. Tämä tarkoittaa usein lehtien, kuran, hiekan ja kivien tarttumista kengänpohjiin. Hyvä kynnysmatto vähentää imuroinnin ja siivouksen tarvetta ja säästää siis aikaa ja sähköä. Lue lisää

ISS omat uutiset

Imatran Seudun Sähkönsiirto nostaa sähkön siirtohintoja 1.7.2019 alkaen. Hinnankorotuksen vaikutus verolliseen siirtohintaan on keskimäärin 11,2 %.

Sähkön siirtohinta muodostuu perusmaksusta ja kulutuksen mukaan määräytyvästä osasta sekä sähkö- ja arvonlisäverosta. Heinäkuussa voimaan astuva hinnankorotus kohdistuu sekä perus- että kulutusmaksuun. Lue lisää

Energiatehokkuus

Pihoille kaivataan valoa

Pihan kulkureittien valaiseminen on kyselyn mukaan pihojen tärkein sähköistysaihe. Pihalle kaivataan myös pistorasioita kausivaloille sekä sähköisille työkaluille. Nyt on oikea aika suunnitella pihan sähköistyksen parantaminen ja toteuttaa se kesän aikana ennen syksyn pimeitä. Lue lisää

Vertailut

Premiumia ja tavallisuutta

Sähköautoja alkaa olla tarjolla jo eri luokkiin, niin premiumiin kuin kansanautoluokkaan. Tosin varsinaista kansansähköautoa ei ole vielä nähty, sen verran hinnat ovat edelleen korkeat. Vaihtoehtoja löytyy eri hintaluokkiin ja ajomatkat yhdellä latauksella alkavat olla useimmille riittävät. Vertailimme miten Jaguar I-Pace ja Hyundai Kona Electric soveltuvat pidemmille matkoille ja kaupunkiin. Lue lisää

Kodintekniikka

Paahtohillossa maistuu kinuski

Kotimaiset omenat ovat joskus onnettomia rääpäleitä. Niiden kuoriminen ja keittäminen hilloksi ei aina innosta. Joskus taas pihalla kasvavat puut tuottavat niin suuren sadon, että kaikkia hedelmiä ei jaksaisi hyödyntää. Uunissa paistuva paahtohillo on kuitenkin suuri helpotus omenahillon ystäville. Lue lisää

Turvallisuus

Kun aloitat rakentamissuunnittelun MUISTA SÄHKÖT

Rakentaminen on mittava projekti, johon kuuluu olennaisena osana rakennuksen sähköistäminen. Sähköä tarvitaan heti kun rakentaminen aloitetaan, jopa jo ennen rakennustöitä. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Keskuspölynimuri on vaihtoehto perinteiselle

Suomalaiset mieltävät keskuspölynimurin asennuksen kotiin usein hankalaksi ja vaikeaksi. Keskuspölynimurin asennus vie usein kuitenkin vain muutamia tunteja. Allaway on koonnut yhteen asiantuntijoiden käytännön vinkit, kuinka keskuspölynimurin asennus kotiin etenee vaihe vaiheelta. Lue lisää

Lämmitys

Aika siirtyä jäähdyttelemään?

Moni asunto voi muuttua helteellä tukalan kuumaksi. Jäähdytys kannattaa tehdä tehokkaasti, mutta energiaa tuhlaamatta. Lue lisää