Jo joutui armas aika

13.06.2017, klo 12:20Kommentteja 0

Taas koittaa se aika, kun yksi lukuvuosi on takana ja siitä jaetaan todistukset, joissa mennyttä tarkastellaan niin sanallisin kuin numeerisinkin arvosteluin. Myös Imatran Seudun Sähkö-konserni sai sanalliset arvionsa tilintarkastajilta ja lopullisen sinetin sille antoivat yhtiön omistajat yhtiökokouksessa toukokuussa. Siellä päätettiin vahvistaa vuoden 2016 tilinpäätös ja myöntää vastuuvapaus toiminnasta vastuussa oleville tahoille.

Entä miltä konsernin arvosanat sitten näyttivät? Toiminnan laajuutta kuvaava liikevaihto oli kuluneena vuonna 40,3 miljoonaa euroa, missä on vähennystä edellisvuoteen nähden lähes yhdeksän miljoonaa euroa ja 18 prosenttia. Tämä johtui pääosin konserniin kuuluvan tytäryhtiön, Imatran Energia Oy:n, sähkön ja lämmön tuotannon sekä maakaasun välitysmyynnin lakkaamisesta. Toiminnan kannattavuutta kuvaava arvosana, liikevoitto, säilyi vastaavalla tasolla kuin vuonna 2015, ollen 1,5 miljoonaa euroa. Suhteellinen kannattavuus jopa parani 3,2 prosentista 3,8 prosenttiin. Myös oman pääoman tuottoprosentissa ja omavaraisuusasteessa oli pientä nousua edellisvuoteen verrattuna. Näiden valossa voimme siis todeta konsernimme selvinneen hyvin kuluneesta lukuvuodesta hyvin arvosanoin.

Siinä missä koulut sulkevat ovensa ja oppilaat lähtevät ansaitulle kesälomalle, me jatkamme työtämme yhä parempien arvostelujen ja arvosanojen eteen. Verkkopalveluissa rakennamme uutta ja saneeraamme vanhaa verkkoa varmistaaksemme asiakkaillemme mahdollisimman keskeytymättömän ja laadukkaan sähkönjakelun. Olemme myös varautuneet kesämyrskyn varalle riittävällä henkilöstövahvuudella vikojen mahdollisimman pikaiseksi korjaamiseksi. Energiapalveluissa jatkamme kesäajan normaaleilla aukioloajoilla ja tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia sähkösopimuksia kilpailukykyisin hinnoin. Ties vaikka ensi vuonna olisimme ansainneet toimintamme johdosta stipendin tai jopa hymytyttö- tai poikapatsaan.

Kesä on juhlien sekä erilaisten tapahtumien aikaa ja näihin mekin arkisen aherruksen ohella osallistumme tänä kesänä. Voit nähdä konsernimme nimen LappeeFestien, Itä-Länsi- ottelun ja Imatran Ajojen yhteydessä sekä tavata meitä tuolla paikan päällä.


Rentouttavaa ja nautinnollista kesää kaikille asiakkaillemme,

Tuovi Litmanen-Tuomi
talouspäällikkö

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Energiaremontilla pientalon energiankulutus kuriin

Pientalon energiaremontti vähentää energiankulutusta, parantaa energiatehokkuutta ja pienentää energiakustannuksia. Valmiin talon energiankulutusta ja energiakustannuksia voidaan pienentää merkittävästi jopa ilman isoja rakenteellisia uudistuksia. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Tervetuloa valoisa joulu

Joulu on taas ovella. Tänä vuonna joulua vietetään pitkälti kotona ja pukinkontin sisältöä mietitään monessa kodissa leppoisan kotoilun ja ulkoilun näkökulmasta. Joulussa on jännitystä – ja upeaa sähköistä tunnelmaa. Lue lisää

Vertailut

Ilmafriteerauskeittimellä valmistuu lähes kaikki ruoka

Airfryerit eli ilmafriteerauskeitinten mallikirjo on lisääntynyt, kun ilmafriteerausboomin aloittaneen Philips airfryerin rinnalle on tullut kilpailijoita myös halpamerkeiltä. Ilmafriteerauskeittimessä öljy korvataan kiertävällä kuumalla ilmalla ja ruuanvalmistus onnistuu ilman rasvaa. Työtehoseura selvitti testissään, miten yli 200 euron hintainen Philips ja 50 euron Prego selviävät tehtävästään. Lue lisää

Kodintekniikka

Ilmafriteerauskeittimellä valmistuu lähes kaikki ruoka

Airfryerit eli ilmafriteerauskeitinten mallikirjo on lisääntynyt, kun ilmafriteerausboomin aloittaneen Philips airfryerin rinnalle on tullut kilpailijoita myös halpamerkeiltä. Ilmafriteerauskeittimessä öljy korvataan kiertävällä kuumalla ilmalla ja ruuanvalmistus onnistuu ilman rasvaa. Työtehoseura selvitti testissään, miten yli 200 euron hintainen Philips ja 50 euron Prego selviävät tehtävästään. Lue lisää

Turvallisuus

Tervetuloa valoisa joulu

Joulu on taas ovella. Tänä vuonna joulua vietetään pitkälti kotona ja pukinkontin sisältöä mietitään monessa kodissa leppoisan kotoilun ja ulkoilun näkökulmasta. Joulussa on jännitystä – ja upeaa sähköistä tunnelmaa. Lue lisää

Liikenne

Lämmitä auto energiatehokkaasti ja turvallisesti

Esilämmitetystä autosta tulee mahdollisimman vähän pakokaasuja omaan ja naapurien pihaan. Esilämmitys säästä polttoainetta ja vähentää päästöjä. Lämmitys parantaa myös turvallisuutta, kun liikkeelle päästään huurteettomin lasein. Lämmityksen harkitsematon käyttö lisää turhaa sähkönkulutusta. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Koti-ilma kaipaa kosteutta

Ulkoilman viiletessä päälle laitettava lämmitys laskee kodin ilmankosteutta. Suositeltava ja miellyttävä sisäilmankosteus on 40–60 prosenttia. Suomessa keskuslämmityksen paahtaessa, etenkin talviaikoina, sisäilman kosteus laskee jopa alle 20 prosentin. Lue lisää

Lämmitys

Lämmityksessä helppo säästää energiaa

Ilmat ovat viilenneet ja lämmityslaitteet sekä niiden toimivuus on taas tärkeää. Kunnossa olevat ja oikein säädetyt sekä oikein käytetyt lämmityslaitteet kuluttavat vähemmän energiaa, mutta on myös muita mahdollisuuksia säästää lämmityksessä. Lue lisää