Jumiutuneelle selälle rentoutusta kotihierontalaitteista

23.09.2019, klo 08:45Kommentteja 2

Jomottaako selkää, aristaa ja väsyttää? Mikään ei voita aitoa oikeaa hierojaa, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta.

Kolottaako vartaloa tai ovatko niskat jumissa? Yhdistä monta eri rentoutustapaa. Äänikirja tai televisio ja hierontalaite selän lihasten iloksi.

Mukavan rentouttavan hetken saa kotikonsteinkin. Sähkökäyttöisen hierontalaitteen voi ottaa matkallekin mukaan kätevästi.

Selän kiputilat on aina hyvä selvittää ja etenkin silloin, kun ne alkavat äkisti tai ovat kestäneet useita päiviä. Usein oireilu voi olla vain selän lihasten väsymystä – kenties pitkän ajomatkan tai epämukavan työskentelyasennon takia. 

Selän hierontalaitteita on markkinoilla paljon. Hintahaarukka on 50–400 euroa. Perushierontalaitteiden lisäksi muutamista tuotemerkeistä löytyy myös shiatsuhierontalaitteita.  Hieronnan laatu vaihtelee huomattavasti ja sopivan laitteen löytämiseen kannattaa nähdä hiukan enemmän vaivaa, jotta rentouttava kokemus olisi mahdollisimman hyvä.

Ei ole sekään huono vaihtoehto, että käy ensin hierojalla ja käynnistä selviää selän alueen ja esimerkiksi hartioiden ongelmakohdat, joita voi sitten edelleen rentouttaa kotikonstein. Selän oireiden lisäksi myös reidet ja pohkeet saattavat olla jumissa.

 

Lämmitystä ja hierontaa

Varrellisissa hierontalaitteissa on melko paljon vaihtoehtoja. Varren voi myös joissakin malleissa irrottaa, jolloin perheenjäsen voi esimerkiksi hieroa toista. Joissakin laitteissa on myös lihaksia lämmittävä infrapunatoiminto.

Netti suorastaan vilisee erilaisia hierontalaitteita, mutta opastus laitteisiin tai sopivuuden kuvaus on monissa laitteissa heikonlaista.

Markkinoilla on myös kattavia laitteita ja ohjeista selviää, mitä lihaksia laitteiden erimuotoisilla päillä kannattaa hieroa.


Tehokkuutta isoille lihaksille

Laite ei saa olla niin tehokas, että siitä aiheutuu mustelmia. Isoille lihaksille etenkin miesten on hyvä suunnitella tehokkaan laitteen ostoa, mikä sopii myös reisille ja pohkeille. 

Parhaimmillaan rentouttavan hierontatuokion aikana voi katsoa televisiota, kuunnella musiikkia tai äänikirjaa. Tai vain nautiskella ja nauttia hiljaisuudesta – lihaksia rentouttaen.

Moni kokee plussana sen, ettei laitetta tarvitse liikutella hieronnan aikana.

Liiallinen laitteen tärinä voi olla myös epämukavaa ja siksi olisi hyvä, että laitetta pääsee kokeilemaan ensin. Jos laitteen varsi tärisee enemmän kuin itse laite, voi kokemus jäädä jopa epämiellyttäväksi.

Jos itsellä ei ole aiempaa kokemusta hierontalaitteista on tarjolla oleviin malleihin hyvä tutustua nimenomaan kokeilemalla.

Myös työpaikoilla on yleistynyt niin sanottu hierovan tuolin tai erillisen hierovan päällisen käyttö.

Kodin pienenä sähkölaitteena hierontalaite on kätevä ja helppokäyttöinen väsyneelle tai lihaksistaan jumiintuneelle kotiinpalaajalle. Laite on myös helppo ottaa mukaan vaikkapa työmatkalle. 

 

LAITTEET

Mallistot ja hinnat vaihtelevat myymälöissä ja tuotteista saattaa olla myös tarjouksia. Valikoimiin kannattaa tutustua ja ihanteellista on kokeilla laitteen soveltuvuus ennen ostopäätöstä. Mikäli taustalla on esimerkiksi selän vamma tai sairaus – kannattaa hieronnasta keskustella ensin oman lääkärin kanssa tai käydä kartoittamassa kehon ongelmakohdat hierojan vastaanotolla.

 

NOOA NOHE200 ROLLING HIERONTAISTUIN

Nauti joko ylä-, ala- tai koko selän hieronnasta tällä NOOAn hierontaistuimella ja koe shiatsuhieronnan täysi vaikutus rentouttavan lämmön kera. Tämä hierontatuoli parantaa verenkiertoasi. 12 V autosovittimen ansiosta voit käyttää istuinta myös autossa. Ihanteellinen esimerkiksi pitkille automatkoille, jotta selkä ei mene täysin jumiin autossa istuessa. Myynti: Tilaus verkosta / nouto Power myymälät. Ovh 149 euroa.

NOOA NOHE203 SHIATSU-HIERONTATYYNY

Tämä NOOAn hierontatyyny tarjoaa mukavan ja tehokkaan niskan ja selän hieronnan. Tyynyssä on neljä kiertävää palloa, jotka hierovat ja parantavat verenkiertoa. Tyynyssä on hihna, jolla sen saa kiinnitettyä tuoliin kotona, toimistolla tai autossa. Tilaus netistä / nouto Power myymälät. Ovh 79,90 euroa.


HIERONTAISTUIN SHIATSU BEURER MG 320

Beurer MG 320 hieroo sekä pyörivillä hierontapisteillä että paineilmalla. Valitse shiatsuhieronta tai rullaava hieronta joko koko selälle tai ylä- tai alaselälle. Voit myös valita kohde-/pistehieronnan, jossa laite pysähtyy hieromaan haluamaasi kohtaa. Hieronnassa on kolme eri tehoa/nopeutta. Hierontaistuimen lämpötoiminto parantaa elämystä entisestään rentouttamalla ja vahvistamalla hieronnan vaikutusta. Myynti Clas Ohlson. Ovh 299 euroa.

OBH NORDICA SHIATSU HIERONTAISTUIN 6092

Shiatsu hieruntaistuin rentouttaa jännittyneitä lihaksia olkapäissä, selässä, lantiolla ja reisissä. Muotoiltavan selkä- ja istuinosan ansiosta hierontaistuin sopii pehmeälle sohvalle ja matala selkänojaisiin tuoleihin. Hierontaistuimessa on 14 ohjelmaa koko selälle sekä ylä- että alaselälle. Hierontaistuin toimii kahdella hierontatyylillä, syvä shiatsu-ympyrähieronta ja rullaava hieronta. Hierontaistuimen korkeutta ja leveyttä voidaan säätää.  Myynti: Tavaratalot / netti. Ovh 299 euroa.

HYPERICE HYPERVOLT KANNETTAVA HIERONTALAITE

Kannettava Hyperice Hypervolt -hierontalaite pitää erittäin vähän ääntä, mutta tarjoaa silti voimakkaan hieronnan. Laitteessa on kolme tehoasetusta ja merkkivalo, joka ilmaisee käytössä olevan tehon. Myynti: Gigantti. Ovh 499 euroa.



STRÖME MASSAGE CHAIR LITE -HIERONTAISTUINOSA

Shiatsuistuimessa on neljä pyörivää hierontapäitä, jotka jäljittelevät shiatsuhieronnan paine- ja hierontaliikkeitä. Pystysuoraan liikkuvilla ja pyörivillä hierontapäillä varustettu shiatsuistuin mahdollistaa koko selän tehokkaan ja intensiivisen syvähieronnan. Myynti: Verkkokauppa.Ovh 99 euroa.


MEDISANA MC825 SHIATSU –AKUPAINANTA HIERONTAISTUIN

Akupainannalle on kolme tehotasoa. Intensiivinen shiatsuhieronta selälle. Akupainantahieronta lantion ja reisien alueelle.  Erillinen niskahieroja korkeussäädöllä. Kätevä kaukosäädin. Myynti Prisma tavaratalot. Ovh 199 euroa.

BEURER MG21 INFRAPUNAHIEROJA

Beurer MG21 on helppokäyttöinen infrapunahieroja, jonka tehokas värinähieronta yhdessä infrapunalämmön kanssa auttaa rentouttamaan kipeytyneitä lihaksia. Hierojassa on kaksi toimintoa: hieronta, sekä infapuna ja hieronta yhdessä. Monipuolisella hierojalla voi käsitellä selän, jalan, käsien yms. lihaksia. Mukana kolme vaihdettavaa hierontapäätä. Myynti: Prisma tavaratalot. Ovh 25.95 euroa.

Selätä selkävaivat


Selän hyvä kunto vaatii kohtuullista lihaskuntoa, liikuntaa ja selän liikkeiden hyvää hallintaa. Hyvä ryhti ei nykyään ole enää itsestäänselvyys.

Ennen hyvään ryhtiin kiinnitettiin paljon huomiota ja koululaisetkin ahkeroivat kirjoituspöytien äärellä. Nykyään moni työskentelee ”läppärillä” esimerkiksi sängyssään ja siitä on hyvä ryhti kaukana. Ryhdillä kuitenkin työstetään tulevaisuuden selän hyvinvointia tai ongelmia.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Jatkuva tupakointi ja vähäinen fyysinen aktiivisuus ovat yhteydessä selkäkipuihin. Selkäkivut ovat yhteydessä selkärangan alentuneeseen liikkuvuuteen ja huonoon vartalon lihaskestävyyteen. Toisaalta myös intensiivinen kilpaurheilu lisää nuorten selkäkipujen ja selän loukkaantumisen riskiä. Helppoa ei ole paljon autoilevillakaan, sillä hyvä arkiliikunta ja lihaskunnon säilyttäminen jää usein vähemmälle.

Jäykkä selkä ja kankea olo

Hyvä selkärangan liikkuvuus on osa ryhtiä. Kansanomaisesti puhutaan jäykästä selästä ja kankeudesta, jolloin yläselkä painuu helposti kumaraan ja jäykistyy.

Näin myös niska ja alaselkä voivat kipeytyä. Ryhdikäs selkä on joustava ja myötäilee raajojen liikkeitä. Toimiva selkä tekee hyvää myös kudosten aineenvaihdunnalle. Hyvästä ryhdistä on sekin hyvä puoli, että kävellessä, istuessa ja esimerkiksi nostotyössä lihaksia voi käyttää tehokkaasti.  

Selkää voi myös kuormittaa melko paljon, kun keskivartalon lihakset ovat kunnossa. Toki selkävammoja ja kipuja voi tulla. Selän ja eri asentojen ergonomiaan on hyvä tutustua esimerkiksi nettivideoiden opastuksella. Ja jos esimerkiksi selkä kipeytyy päivittäin työssä, niin työergonomiaan perehtynyt henkilö on hyvä apu.

Liikunta auttaa myös kipuiluun

Selkäoireiden alusta lähtien voi silti harrastaa kevyttä arkiliikuntaa, jos se tuntuu hyvältä.  

Kivun pitkittyminen ja uusiutuminen pitäisi kuitenkin aina estää ja selvittää kivun syy lääkärissä.   Myös liikkumisen pelko on yleinen tunne selkäkipua potevilla. Liikunnan alkuvaiheessa oireet saattavat lisääntyäkin, mutta usein sitten helpottavat. 

Selkäkipujakson lievityttyä kannattaa aloittaa säännöllinen liikunta itselle mieluisimmalla tavalla. Ei niin, että itse liikunta tuo stressiä.

Ylikuormitus ja lihasten jännitystila

Selkäkivun aiheuttaa liiallinen tai toistuva vahingollinen kuormitus, minkä seurauksena kudokset ylikuormittuvat ja niihin syntyy vaurio. Myös vääränlainen kuntosaliharjoittelu tai vaikkapa hankala käsienpesun asento voi aiheuttaa selän voimakkaan ”pyöristymisen” ja kipua.

Vauriota seuraa nopeasti selkäkipu, johon monesti liittyy lihasten ikävä jännitystila, kuten noidannuoli. Kipu on seurausta kudosten vauriosta, joka on syntynyt esimerkiksi nostotilanteessa.  Kipu aiheuttaa vaikeuksia liikkeiden hallinnassa. Kipu voi pitkittyessään aiheuttaa kierteen, joka hankaloittaa jokapäiväistä elämää.

Verkkovirralla toimivat selän hierontatyynyt, hierovat istuimet rentouttavat mukavasti. Mallistoihin kannattaa tutustua hyvin ja miettiä hankinta oman selän tai hartioiden tarpeeseen.


Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: FREEPIK ja valmistajat

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


kirjoitti pe 7. helmikuuta 2020 12.58.40

Infrapunahieroja Prtismassa 29,95

Onko tämä tarjouksessa vai olenko ymmärtänyt hinnan väärin ?

kirjoitti pe 7. helmikuuta 2020 13.01.50

Infrapunahieroja Prtismassa 29,95

Onko hinta oikein

Energiavinkit

Apua omakotiasujien ja pienten taloyhtiöiden energiatehokkuussuunnitteluun

Toimiva LVI-tekniikka eli lämmitys-, vesi- ja ilmastointitekniikka ovat keskeisin osa talotekniikkaa. Kun ne toimivat oikein, asuminen on terveellistä, turvallista ja kuluttaa energiaa mahdollisimman vähän. Nyt on myös entistä helpompaa löytää avuksi osaava LVI-suunnittelija. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Maistiaisia 2020-luvun ruoasta

Ruokakulttuuri elää ja muuttuu. 2020-luvulla kasvisten käyttö lisääntyy ja pääsemme nauttimaan uudenlaisista mauista ja aterioista. Uutta voi syntyä myös vanhoista suomalaisista perinneruoista. Lue lisää

Vertailut

Liesituuletin pelastaa hajuilta, rasvalta ja kosteudelta

Keittiö ei ole vain paikka kokkailulle, vaan yhä useammin avoin osa kotia, jossa viihdytään ja samalla valmistetaan herkkuja tarjottaviksi. Ei olekaan sama pölähtääkö sieltä ilmaan hajuja, rasvaa ja kosteutta. Poistuvatko nämä kokkauksen sivutuotteet hyvällä liesituulettimella, Kuluttajalehti testasi 30 liesituuletinta valinnan tueksi. Lue lisää

Kodintekniikka

Tervetuloa melskeinen 20-luku

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään nykytekniikan kehityssuunnat ja tutkimuslaboratorioiden prototyypit? Kurkistetaanpa kristallipalloon. Lue lisää

Turvallisuus

Jäiköhän liesi päälle?

Moni sähköpalo voitaisiin välttää huolellisuudella sekä käyttämällä ja huoltamalla laitteita ohjeiden mukaisesti. Palovaroitin on halpa henkivakuutus. Lue lisää

Liikenne

Latauspiste omalle kotipihalle

Sähköautojen, täyssähköautojen ja ladattavien hybridien myynti on kaksinkertaistunut jo muutaman vuoden. Kehitykselle ei näy loppua, joten latauspisteiden tarve kotipihoilla lisääntyy. Kotilataukset voidaan hoitaa julkisia latauspisteitä pienemmillä tehoilla, silloin paikkojen järjestäminen onnistuu taloyhtiöiden pihoillekin kohtuukustannuksin. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Jauha itse kahvisi

Kun haluat nauttia kahvin kaikista aromeista ja kahvin oikeasta mausta, kahvi kannattaa jauhaa itse. Smeg on tuonut kuluttajien saataville ammattimaisen kahvimyllyn, jolla voit jauhaa kahvisi 30 eri jauhatusasteeseen. Lue lisää

Lämmitys

Vuosikellosta vinkit kodin talotekniikan kunnossapitoon

Kodista kannattaa pitää huolta. Talotekniikan huolenpidolla asumismukavuus ja turvallisuus pysyvät kunnossa ja asuinkustannukset kurissa. Samalla kodin lämmön- ja sähkönkulutus pysyy kurissa. Asumisen vuosikello auttaa muistamaan, mitä eri vuodenaikoina kannattaa tehdä. Lue lisää