Klikkauksesta jää jälki

20.02.2020, klo 11:26Kommentteja 0

Jätämme itsestämme datajälkiä tahtomattamme, mutta myös tarkoituksella. Somettajan kannattaa pohtia, mitä kaikkea haluaa itsestään kertoa.

Turun yliopiston ohjelmistotekniikan ja ohjelmistoturvallisuuden professori Ville Leppänen kertoo, että kun käymme nettisivuilla tai käytämme vaikkapa puhelimen sovelluksia, meistä jää verkkoon teknisiä datajälkiä.

– Jokaisella verkossa olevalla laitteella on oma identiteettinsä. Jotkut datajäljistä ovat myös välttämättömiä, esimerkiksi teleoperaattoreiden täytyykin kerätä ja säilyttää tietoa soittamistamme puheluista.

Mutta usein teknisillä datajäljillä kerätään laitteen käyttäjistä myös systemaattisesti tietoa, jota käytetään kaupallisiin tarkoituksiin.

– Google kerää tietoa kiinnostuksen kohteistamme ja myy tätä eteenpäin. Jos etsin vaikkapa tietoa tietystä automerkistä, niin pian saan myös samaan autoon liittyviä mainoksia.

Datajälkiä ei ole vain yhdessä paikassa yhdellä toimijalla, vaan niitä jää eri puolille verkkoa eri toimijoille.

– Lähes jokainen verkossa oleva nettisivu on riippuvainen lukuisista eri palvelimista, esimerkiksi kuvat voivat olla monien eri palvelimien takana. Siitä, kuka näitä palvelimia lopulta kontrolloi, ei ole välttämättä tietoa.

Ville Leppänen on mukana Turun
yliopiston monitieteellisessä tutkimushankkeessa, joka selvittää datajälkeen liittyviä kokemuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia
.

Ei syytä paniikkiin

Leppäsen mielestä asia on hyvä tiedostaa, mutta paniikkiin ei ole syytä.

Hän kertoo, että teknisiä datajälkiä on vaikea kontrolloida.

– Mutta mikäli käyttää selaimessaan private window -toimintoa, joka löytyy yleensä näytön oikeasta yläkulmasta, teknisten datajälkien määrää voi ainakin hieman vähentää.

Suomalainen tietoturvayhtiö tarjoaa myös palvelua, missä yhteyttä nettisivuihin ei otetakaan suoraan, vaan sen tarjoaman välityspalvelun kautta.

Mikäli haluaa, että kännykän SIM-korttia ei pystytä yhdistämään käyttäjään, apua on pre paid -liittymistä.

On kuitenkin hieman vaikea keksiä syitä, miksi kukaan lainkuuliainen henkilö haluaisi piilottaa näin tarkasti liikkumisensa netissä.

Tilanne on toinen vaikkapa totalitaarisissa valtioissa, joissa viranomaiset saattavat seurata hyvinkin tarkkaan kansalaisten verkkokäyttäytymistä.

 

Tykätä vai eikö tykätä?

Leppäsen mielestä jokaisen olisi sen sijaan syytä pohtia, mitä tietoa jakaa itsestään vapaaehtoisesti sosiaalisessa mediassa.

– Jokin asia, joka tuntuu sillä hetkellä aivan harmittomalta, ei ehkä olekaan sellainen enää tulevaisuudessa, kun oma elämäntilanne tai olosuhteet muuttuvat.

Myös sosiaalisen median alustojen ansaintalogiikka perustuu siihen, että ne myyvät meistä tietoja mainostajille. Peukutuksillakin on tällöin väliä.

On myös hyvä tiedostaa, että sosiaalisessa mediassa paitsi mainoksia, myös muuta tarjolla olevaa sisältöä personoidaan käyttäjän mielenkiinnon kohteiden mukaan.

Harmitonta ja mukavaa? Vai jotain, mikä on omiaan johtamaan turhan yksipuoliseen näkemykseen maailmasta?

Ville Leppänen ei rajoita teknisiä datajälkiään. Mutta sosiaalisessa mediassa hän ei ole juuri lainkaan.

 

Teksti: Matti Välimäki
Pääkuva: Scanstockphoto

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Huoneilmassa kevätpölyä?

Kevät on kuivannut kadut ja pihat. Monessa paikassa pihoja ja katuja on pesty, mutta kaikkea pölyä ei saada pois. Sisäilman parantamiseksi kannattaa puhdistaa ilmanvaihtoventtiilit ja vaihtaa suodattimet. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Maistiaisia 2020-luvun ruoasta

Ruokakulttuuri elää ja muuttuu. 2020-luvulla kasvisten käyttö lisääntyy ja pääsemme nauttimaan uudenlaisista mauista ja aterioista. Uutta voi syntyä myös vanhoista suomalaisista perinneruoista. Lue lisää

Vertailut

Kohti valkeaa hymyä

Hammasalan ammattilaiset suosittelevat sähköhammasharjaa. Sähköhammasharjaa suositellaan sen puhdistustehon vuoksi. Sähköhammasharjalla hampaat tulevat käsiharjalla harjaamista puhtaammiksi ja säännöllisellä sekä huolellisella harjaamisella pääset kohti valkeampaa hymyä. Vaihtoehtoja löytyy kaikissa hintaluokissa. Kokeilimme neljää sähköhammasharjaa. Lue lisää

Kodintekniikka

Sähkösavustimella helppo savustuskesä

Sähkösavustin on monipuolinen laite kesän ruuanlaitossa. Sähkövastuksella varustettuja savustuslaitteita on ollut markkinoilla jo pitkään. Sähkösavustimella valmistuu koko aromikas ateria kesäpöytään. Savustaa voi ympäri vuoden esimerkiksi kalaa, lihaa ja kasviksia. Lue lisää

Turvallisuus

Nauti lämmöstä ja säästä luontoa ja lompakkoa – Ikääntyvän lämmönjakokeskuksen kuntotarkastus kannattaa

Kuopion alueella yli 6100 kiinteistöä lämpiää kaukolämmöllä. Niistä jopa kaksi kolmesta kuluttaa enemmän energiaa kuin olisi tarpeen, arvioi Kuopion Energian asiantuntija, kaukolämmön myyntipäällikkö Teemu Tirkkonen. Lue lisää

Liikenne

Olisiko Suomesta sähköisen lentämisen edelläkävijäksi?

Lentoliikenteen runsaat hiilidioksidipäästöt puhuttavat. Yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista nykymuotoiselle lentoliikenteelle on lentokonekannan sähköistäminen. Tutkimuksen mukaan Suomi voisi olla sähköisen lentämisen edelläkävijämaa. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Imuroi ja pese lattiat automaattisesti

iRobotin uusi Roomba 970-sarja käyttää Imprint™-linkkitekniikkaa ja pystyy yhteistyöhön Braava jet m6 -robottimopin kanssa. Tämän tekniikan avulla lattianpesu käynnistyy automaattisesti imuroinnin päätyttyä. Lisäksi on mahdollisuus käyttää iRobot HOME -sovellusta siivoustöiden ajoittamiseen ja seuraamiseen. Lue lisää

Lämmitys

Vuosikellosta vinkit kodin talotekniikan kunnossapitoon

Kodista kannattaa pitää huolta. Talotekniikan huolenpidolla asumismukavuus ja turvallisuus pysyvät kunnossa ja asuinkustannukset kurissa. Samalla kodin lämmön- ja sähkönkulutus pysyy kurissa. Asumisen vuosikello auttaa muistamaan, mitä eri vuodenaikoina kannattaa tehdä. Lue lisää