Paukkuarka koira tarvitsee tukea

21.11.2019, klo 16:00Kommentteja 0

Uudenvuoden ilotulitusta pelkäävä koira voi saada apua sähkörasiaan liitettävästä feromonihaihduttimesta.

Monessa koiraperheessä ilotulitus on kaikkea muuta kuin iloinen asia. Pahimmassa tapauksessa paukkuarka koira tärisee, vinkuu ja läähättää koko uudenvuoden aaton ja yön.

Eläinten käyttäytymiseen perehtynyt eläinlääkäri Tuulia Appleby AB Klinikalta korostaa, että paukkuarkuuteen kannattaa suhtautua vakavasti.

– Paniikkitila on koiralle jo sinänsä kova koettelemus. Lisäksi on mahdollista, että ikävä kokemus laukaisee siinä myös muita pelkoja. Koira voi alkaa pelätä ylipäätään kovia ääniä tai vaikkapa pimeää.

 

Feromonihaihdutin tarjoaa turvallisia tuoksuja

Lemmikeille on tarjolla apua stressaaviin tilanteisiin.

Apteekeissa, lemmikkieläinliikkeissä ja joissakin kodinkoneliikkeissä myydään esimerkiksi pistorasiaan liitettäviä feromonihaihduttimia.

Feromonit ovat hajuaineita, joilla eläimet viestivät toisilleen. Haihduttimissa käytetään samaa rauhoittavaa ainetta, jota emokoira erittää, kun se imettää pentujaan.

– Jos koira on vain lievästi jännittynyt, niin feromonihaihduttimen vaikutus on merkittävämpi. Mikäli kyseessä on voimakas paniikkireaktio, niin haihduttimen hyöty on yleensä pienempi.

– Feromonien teho on ylipäätään varsin yksilöllistä, Appleby muistuttaa.

Feromonihaihduttimesta voi olla apua myös muissa stressaavissa tilanteissa, kun koira totuttelee esimerkiksi uuteen ympäristöön tai yksin olemiseen.

 

Pistorasiaan jo pari viikkoa aikaisemmin

Haihduttimeen kuuluu pistorasiaan liitettävän laitteen lisäksi feromonipullo, jonka vaikutus kestää noin neljän viikon ajan.

– Jotta laitteen teho on paras mahdollinen uudenvuodenaattona, niin se kannattaa kytkeä päälle jo pari viikkoa aikaisemmin.

Appleby vinkkaa, että kun laitetta käyttää ensimmäistä kertaa, siitä tulee hieman muovin hajua. Lemmikki kannattaa pitää pois laitteen ulottuvilta tämän ajan, noin pari tuntia.

Apteekeista löytyy myös esimerkiksi feromonipantoja sekä -suihkeita. Haihduttimen etu on kuitenkin se, että se levittää feromoneja huonetilaan tasaisesti ja tehokkaasti.

 

Vierihoitoon tai omaan piilopaikkaan

Paukkuaran koiran oloa kannattaa tietenkin helpottaa myös muilla tavoin.

On tärkeää, että koira ei jää pelkojensa kanssa yksin kotiin. Koiraa ei saa myöskään pakottaa ulos tykistökeskitykseen. Välttämättömät asioinnit kannattaa tehdä jo ennen kuin ensimmäiset paukut pamahtavat.

Ilotulituksen alkaessa monet koirat hakevat itse asunnosta turvapaikan, menevät vaikkapa sängyn alle tai kylpyhuoneeseen, missä on hyvä äänieristys.

– Tällöin myös feromonihaihdutin kannattaa laittaa samaan tilaan. Mukaan piilopaikkaan voi pistää myös omistajan vaatteen, lisää turvallista hajua tuomaan.

Toiset koirat taas hakeutuvat tiiviisti omistajansa läheisyyteen ja seuraavat häntä tiiviisti huoneesta toiseen.

– Koiraa kannattaa rauhoitella eri keinoin, mutta välttää turhaa voivottelua. Surkuttelu vain lisää koiran tunnetta siitä, että nyt todellakin on tapahtumassa jotain aivan kamalaa.

Apua voi olla myös esimerkiksi musiikista, joka peittää ulkoa tulevia ääniä.

– Mutta jos uudenvuoden aattona laitetaan soimaan aina sama levy, niin koira kyllä hoksaa, mistä on kyse. Musiikkia kannattaa soittaa ympäri vuoden ja sellaisissakin tilanteissa, joissa koira on rauhallinen.




Vakavaan paukkuarkuuteen on myös lääkkeitä

Appleby korostaa, että jos koiralla ei ole vain lievää jännitystä, vaan se kärsii todellisesta paniikista, tärisee esimerkiksi piilopaikassakin, lemmikin omistajan on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.

– Eläinlääkäri voi määrätä koiran ääniherkkyyteen lääkettä. Lääkitys aloitetaan yleensä kotimaisen valmistajan tarkoitukseen kehitetyllä tuotteella. Jos se ei toimi, niin tarjolla on myös muita rauhoittavia.

Paukkuarka koira voi hyötyä myös siedätyshoidosta, missä koviin ääniin totutellaan asteittain.

– Tärkeää on hakea apua ajoissa. Jos on liikkeellä vasta aattoaamuna, niin käytössä oleva keinovalikoima on vähäisempi, eläinlääkäri Tuulia Appleby muistuttaa.

Feromonituotteita on myös kissoille

Feromonituotteita – haihduttimia ja suihkeita – on tarjolla myös kissoille. Ne rauhoittavat kissoja, kun taloon ilmestyy vaikkapa vieraita ihmisiä tai uusia huonekaluja. Feromonit myös vähentävät kissojen tarvetta merkata reviiriään sisätiloissa.

Kissat eivät tavallisesti ole yhtä ääniherkkiä kuin koirat, mutta tässäkin voi olla yksilöllisiä eroja.

Eläinlääkäri Tuulia Appleby kehottaa pitämään myös kissat sisällä uudenvuodenyönä.

 

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Ilari Välimäki
 

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit


Energiavinkit

Lamppujen oikea kierrättäminen täydentää säästön

Vanhojen, paljon sähköä kuluttavien lamppujen vaihtaminen vähemmän sähköä käyttäviin lamppuihin vähentää sähkönkulutusta. Kokonaisuus on vasta silloin täydellinen, kun vanhat lamput kierrätetään oikein. Lue lisää

ISS omat uutiset

Puista vapaa sähkölinja -projekti etenee – jo 100 km säävarmaa sähkölinjaa!

Imatran Seudun Sähkön Siirron ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan yhteinen Puista vapaa sähkölinja -projekti on edennyt suunnitellussa vauhdissa. Projekti on edennyt hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, joita koko projektin piirissä on yhteensä noin 2000. Lue lisää

Energiatehokkuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Vertailut

TTS Työtehoseura testasi neljä robotti-imuria: Kotiympäristössä suorituskyky vaihtelee

Työtehoseuran testaamat robotti-imurit olivat koeolosuhteissa melko tasavertaisia, mutta käytännön testeissä niiden suorituskyky vaihteli. Etenkin nurkkien, seinänvierustojen ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli laitekohtaisia eroja. Lue lisää

Kodintekniikka

Hemmottele jalkoja kylvyllä

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja. Lue lisää

Turvallisuus

Valaise joulu turvallisesti

Syksyä ja joulunaikaa valaistaan näyttävillä kausi- ja jouluvaloilla. Valojen käytössä kannattaa muistaa sähköturvallisuus, niin sisällä kuin ulkona. Tietenkin myös valojen sähkönkulutuksella on merkitystä. Kun uusia valoja hankkii, löytyy kaupasta energiatehokkaita vaihtoehtoja, jotka kestävät huolellisesti käytettyinä useita vuosia. Lue lisää

Liikenne

Autot parkkiin ilman kuljettajaa

Automatisoitu ajaminen eli ilman kuljettajaa liikkuvat autot ovat tulevaisuutta. Nyt tällä tiellä on päästy askel eteenpäin, kun Euroopassa on saatu lupa ensimmäiselle automatisoidulle pysäköintijärjestelmälle. Lue lisää

Pääkirjoitus

Juhlavuoden satoa

Viime vuonna juhlittiin 90-vuotiasta Imatran Seudun Sähkö Oy:tä. Vuotta muistellaan varmasti hyvillä mielin niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, yhtiön johdon kuin henkilökunnankin parissa. Mutta miltä näyttää vuosi numeroina? Lue lisää

Laiteuutuudet

Kahvia kahvihifistelijöille

Aitoa italialaista espressoa, cappucinoa tai americanoa sekä höyryävän suklaista kaakaota yhdellä hipaisulla. De´Longhin Maestosan kahviautomaatin kylmäkahviohjelmalla loihdit myös kahvipöytään trendikkäät jääkahvit ja kylmät kahvidrinkit. Lue lisää

Lämmitys

Tulkoon pakkaset!

Kotona ei kannata hytistä. Lämmitys- ja ilmastointilaitteiden oikea toiminta kannattaa varmistaa jo ennen paukkupakkasia. Lue lisää